Koulun ja digimaailman yhdistäminen on ollut viime aikoina kuuma keskustelun aihe koulutusmaailmassa. Koulu yhteiskunnan yhtenä keskeisenä instituutiona edustaa jokaiselle suomalaiselle jotakin hyvin henkilökohtaista ja sen olemuksesta ja tulevaisuudesta on paljon vahvoja mielipiteitä.

Monesti tunteet menevät edelle tässä koulutuksen digitalisaatiokeskustelussa, ja kun faktoja on vähemmän, niin kaikki mielipiteet ovat oikeita kunnes vääriksi todistetaan.

Olemme yrittäneet hankkia kokemusperäistä tietoa opettajien ja digitalisaation välisestä suhteesta ja siitä miten opettajat kokevat digitalisaation koulutyön arjessaan.

Koulujen digitalisaatioprosessi on edelleen kokeilevaa ja alkuvaiheessa. On kuitenkin hyvä huomata, että suomalaiset opettajat ovat keskimäärin kehittämismyönteisiä ja suhtautuvat avoimesti uusiin asioihin.

Kuitenkaan läheskään kaikki opettajat eivät ole vakuuttuneita digitalisaation tuomista eduista koulutyössä. Tässä onkin yksi suomalaisen koululaitoksen peruskiviä. Korkeasti koulutetut opettajat tietävät niin oppimisen lainalaisuudet kuin ihmiseksi kasvamisen periaatteet. Opettajan opetuksen, oppimisen ja kasvattamisen oma viitekehys (lue opettajien identiteetti) on usein selkeä ja siihen uusien tapojen tuominen edellyttää omakohtaista kokemusta uuden asian paremmuudesta vanhaan toimintatapaan nähden.

Digitalisaatiokehitys tulee jatkumaan kouluissa. Sen menestys riippuu siitä miten opettajille annetaan valmiuksia tutkia, kokeilla ja kehittää omaa digitaalista opettajaidentiteettiään osana opettajuuttaan. Tämä prosessi on yksilöllinen ja toteutuu vain luomalla tähän kannustavaa ilmapiiriä ja lähellä olevaa pedagogista ja teknistä tukea.

Kuten niin moneen kertaan on todettu, renkiä ei parane päästää isännäksi ja käskemällä ei kukkokaan laula.

Teksti: tutkimusjohtaja Jarmo Viteli, Tampereen yliopisto, TRIM-tutkimuskeskus
Kuvat: Jarmo Viteli (henkilökuva) ja Smart Countryside -hanke (kuvituskuva)