Huoli ruokaturvasta ja elintarvikehuollosta on noussut koronakriisin myötä uudestaan puheenaiheeksi jopa kehittyneissä, teollistuneissa maissa kuten Suomessa. Historia osoittaa, että ruokapula johtaa herkästi poliittisiin levottomuuksiin. Ruoantuotannon ja jakelun toimivuus ovat siten ratkaisevan tärkeässä roolissa erityisesti häiriö- ja poikkeustilanteissa. Väestön ravinnonsaannin turvaaminen kuuluu jokaisen maan perustehtäviin.
Kotimaisen tuotannon ja kulutuksen suhteeseen perustuvat luvut kansallisesta ruokaomavaraisuudesta osoittavat, että Suomen maa- ja elintarviketalous kykenee tällä hetkellä vastaamaan kotimaisten kuluttajien tarpeisiin hyvin. Maitoa, lihaa ja viljaa tuotetaan meillä lähes kulutusta vastaavasti.
Maitotuotteiden omavaraisuusaste on ollut Suomessa viime vuosina yli 100 prosenttia ja lihatuotteiden yli 90 prosenttia. Viljoissa satojen vaihtelu vaikuttaa jonkin verran eri vuosien tuotanto-omavaraisuuteen. Rehuviljassa, kaurassa ja ohrassa, omavaraisuus on kuitenkin pysytellyt yli sadassa prosentissa. Leipäviljassa, vehnässä ja rukiissa, omavaraisuus on vaihdellut 50 ja 100 prosentin välillä.
Omavaraisuus ei riitä ruokaturvan mittariksi
Kotimaista maataloustuotantoa ja elintarvikejalostusta voidaan pitää tärkeänä osaamisen säilyttämisen sekä resurssien kannalta, mutta myös siksi, että tuotantoa pystytään lisäämään mahdollisissa kriisitilanteissa esimerkiksi tuontihyödykkeiden hankintavaikeuksien pitkittyessä. Tuotannon väheneminen tiettyä ”kriittistä massaa” pienemmäksi voi johtaa alan infrastruktuurin ja tuotantokapasiteetin elinkelpoisuuden katoamiseen.
Omavaraisuusaste yksinään ei ole kuitenkaan riittävä ruokaturvan mittari, vaan se heijastelee pikemminkin Suomen maatalouden yleistä kilpailukykyä kotimaisilla ja kansainvälisillä markkinoilla. Maataloustuotanto on riippuvainen tuontipanoksista kuten lannoitteista, torjunta-aineista, polttoaineista, työkoneista ja ulkomaisesta kausityövoimasta. Tuotannon säilyminen ennallaan edellyttää toimivia kansainvälisiä kauppasuhteita ja hankintaketjuja.
Ruokaturvan varmistamisen kannalta erityisen välttämätöntä on, että koko ruokaketjua tukeva logistinen järjestelmä ja infrastruktuuri ovat kestävällä pohjalla. Mataliin varastomääriin ja viime hetkessä täydennettävään varastointiin perustuva logistinen järjestelmä on altis esimerkiksi toimitus- ja tietoteknisten järjestelmien ongelmille tai energia- ja polttoainetarjonnan katkoksille.
Energia- ja öljyriippuvaisessa talousjärjestelmässä ruokaturva on erityisen vahvasti sidoksissa energiansaannin turvaamiseen. Nykymuotoinen maatalous ei pärjää ilman tuontienergiaa, eikä jalostus tai jakelu hoidu ilman tuontienergiaa. Polttoaineen tai energianjakelun täydellinen katkos lamauttaisi nykyisen ruokajärjestelmän.
Elintarvikehuollon haavoittuvuudet, riskit ja uhat ovat näin ollen yleisiä ja yhtäläisiä muiden tuotanto- ja palveluketjujen kanssa. Toimet, joita tehdään esimerkiksi energian huoltovarmuuden sekä sähköisen- että liikenneinfrastruktuurin varmistamiseksi edesauttavat myös elintarvikeketjun selviytymiskykyä.
Koronan vaikutukset maa- ja elintarviketalouteen
Koronaepidemia aiheutti alkuvaiheessa ruokamarkkinoilla kysyntäshokin. Se ilmeni hamstraamisena ja ravintola-, työpaikka- ja kouluruokailun voimakkaana vähenemisenä sekä kysynnän siirtymisenä ruokakauppoihin ja pitkään säilyviin peruselintarvikkeisiin. Hamstraaminen heikensi joidenkin tuotteiden saatavuutta hetkellisesti.
Pitkällä aikavälillä vaikutukset tulevat puolestaan siitä, että ajaudutaan taantumaan tai lamaan, josta seuraa lomautuksia, työttömyyden kasvua, ansioiden menetystä ja epävarmuutta. Tämän myötä lisäarvotuotteiden kysyntä laskee, ja kulutus siirtyy yhä enemmän peruselintarvikkeisiin. Tämän seurauksena ruokaketjuun tulee vähemmän rahaa, mikä heikentää alan kannattavuutta. Vaikutukset ruokasektorilla saattavat jäädä suhteellisen pieniksi, jos kriisi jää muutaman kuukauden mittaiseksi ja talous saadaan uudelleen kasvu-uralle.
Maataloustuotannon kannalta suurin koronapandemian välitön riski on tuottajan ja maatilan työntekijöiden sairastuminen tai lähipiirissä ilmenneestä tartunnasta johtuvan karanteenin aiheuttama työvoimapula. Suurin osa suomalaisista maatiloista on perheyrityksiä, joissa tehdään töitä pienellä henkilömäärällä. Yksittäisen tilan kannalta myös ulkomaisen kausityövoiman sekä varaosien, rehun, antibioottien ja muiden tuotantotarvikkeiden saatavuus voi olla ratkaisevaa tuotannon jatkumiselle.
Myös elintarviketeollisuudessa ja ruokaketjua tukevassa logistiikassa suurimmat koronavirustilanteen aiheuttamat huolet liittyvät työntekijöiden sairastumisiin ja sitä kautta mahdollisiin tuotantoseisokkeihin sekä kansainvälisten tuotantoketjujen katkoksiin. Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan tiedossa akuutteja tilanteita, jotka haittaisivat elintarvikeyhtiöiden toimintaa.
Epävarmuutta ruokasektorille aiheuttaisi erityisesti se, jos iso joukko maatalousyrittäjiä ja elintarvikeketjun työntekijöitä sairastuisi vakavasti koronavirukseen yhtä aikaa, ja esimerkiksi ruuan logistiikkaketju katkeaisi. Tällaisen riskin toteutuminen voisi nostaa ruuan hintaa.
Päivittäistavarakaupan verkoston laajuus ja monipuolisuus pienentävät mahdollisten keskeytysriskien vaikutuksia Suomessa. Lisäksi päivittäistavarakaupan yritykset ovat jo ottaneet käyttöön sekä viranomaisten suosittelemia että omaehtoisia toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen estämiseksi kuten lisänneet siivousta ja asentaneet läpinäkyviä pleksilaseja kassoille.
Ruokahuolto ei ole Suomessa siten koronaepidemian seurauksena uhattuna, vaikka epidemia koetteleekin ruokahuoltoa tai elintarvikeketjun toimivuutta. Suuria ongelmia ruokahuollolle voi syntyä, jos koronakriisi kestää yli vuoden eli seuraavalle kasvukaudelle. Todella pitkään jatkuvassa ja vaikeassa kriisissä elintarviketeollisuuden ja kauppojen tuotevalikoimaa jouduttaisiin mahdollisesti kaventamaan, ja joidenkin tuotantopanosten saatavuus maailmanmarkkinoilta saattaisi heikentyä.
Teksti: tutkimusprofessori Jyrki Niemi, Luonnonvarakeskus
