Blogi: Tieto käyttöön!

Kuntien talouden liikkumavara ja sopeutuspotentiaali maakunta- ja sote-uudistuksen jälkeen

Eero Laesterä Julkaisupäivä 20.2.2018 13.47 Blogit

Maakunta- ja sote-uudistuksen sote-osuutta odotetaan varsinkin pienissä kunnissa kuin kuntarakenteen pelastavaa enkeliä – eikä aivan syyttä. Maakunta vie kunnilta pois juuri sen osan palvelurakenteesta, minkä kanssa on ollut kaikkein hankalinta elää taloudellisesti viimeisten vuosien aikana. Itsehallinto ja kuntaraja ovat niin tärkeitä asioita, että paikallishallinnon säilyminen voittaa keskeisen palvelukokonaisuuden poistumisen.

Sote-menot kasvaneet nopeasti

Kun katsotaan Tilastokeskuksen ylläpitämää taloustilastoa nimellishinnoin vuosilta 2007–2016 huomataan, että kuntien yhteenlasketut kokonaisnettomenot ovat kasvaneet 8,7 miljardia euroa (39 %), josta sote-menot ovat tarvinneet 5,8 miljardia euroa (67 %) ja loppu kasvusta on voitu antaa kuntiin uudistuksen jälkeen jääville palveluille. Tämä tarkoittaa sitä, että keskimäärin muiden palveluiden kehittäminen on jäänyt vähemmälle, jotta sote on saanut sen kasvun, minkä sote on vaatinut.

Talouden suunnittelu on jatkossa helpompaa

Kun otetaan huomioon se, että suurin osa kunnista on asukasluvultaan taantuvia ja ikärakenteeltaan vanhenevia, on näissä kunnissa sote-menojen osuus suhteessa kuntiin jääviin palveluihin hyvin paljon kasvukuntia suurempi. Tämä johtaa siihen, että juuri näiden kuntien on helpompi suunnitella menonsa uudistuksen jälkeen - ennakoimattomia menojen kasvuja ei tule.

Kun kunnallisveron määrä alenee ja yhteisöveroakin leikataan, kasvaa kiinteistöveron osuus kokonaisverotuloista ja tätäkin kautta juuri monen asukasluvultaan taantuvan kunnan on helpompi suunnitella verotulonsa. Kiinteistöveropohja ei heilahtele suhdanteista.

Toisen puolen muodostavat ne kasvukunnat, joiden sote-kustannukset ovat nyt erityisesti nuoresta ikärakenteesta ja edullisesta sairastavuuskertoimesta johtuen edulliset, mutta joiden sote-kustannusten taso tulee nopean ikääntymisen vuoksi kasvamaan pian – joillakin jopa vuoteen 2025 mennessä. Samalla nykyjärjestelmän mukaan kasvaisi tietenkin myös valtionosuus, mutta valtionosuus ei koskaan kuitenkaan kata kaikkia kustannuksia.

Kun tarkastellaan vuosia 2007–2016, Suomessa on vain 18 kuntaa, joissa kuntaan jäävien palveluiden kustannukset ovat kasvaneet enemmän kuin sote-kustannukset. Vastaavasti meillä on 20 kuntaa, joissa kuntiin jäävät kustannukset ovat kasvaneet negatiivisesti, jotta sote-kustannukset ovat näissä kunnissa saaneet kaiken tarvitsemansa kasvun.

Lähtökohtaisesti uudistuksen tämä osa helpottaa kuntien elämää. On myös kolme muuta asiaa, joiden avulla kuntien talouden sopeutuminen on mahdollista – kaksi näistä jopa ennen uudistusta.

Kunnat ovat omatoimisesti laajentaneet palveluitaan

Tammikuussa 2018 julkaistu selvityksemme osoitti, että kunnilla on rakenteissaan hyvin paljon sellaista, mikä ylittää lakisääteisen ja mikä ei suoranaisesti ole edes lakisääteistä. Tämä kyselyyn perustuva kokonaisuus osoitti, että varsinkin suurilla kaupungeilla on paljon sellaisia palveluita, jotka ylittävät 'perus'laadun ja jotka ovat koko laajuudessaan ei-lakisääteisiä. Näiden palveluiden kokonaiseuromäärä maan tasolle laskettuna oli yli 600 miljoonaa euroa, mikä vastaa yli 100 euroa per asukas. Näissä palveluissa on hyvin paljon sellaisten maakuntakeskusten ja erityisesti kuuden suurimman kaupungin palveluita, jotka hyödyttävät isoa aluetta, jopa koko maata. Palvelut ovat erityisesti kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluita, mutta isojen kaupunkien väestörakennekin alkaa olla sellainen, että esimerkiksi päivähoitoa on annettava jopa 20:lla kielellä. Nämä kaupungit eivät kuitenkaan hyödy näistä palveluista kasvavina tuloina.

Tähän kokonaisuuteen liittyy myös henkilöstönimiketarkastelu, joka toteutettiin KEVAn vakuutettujen tiedoston avulla. Tarkastelusta kävi selville, että kuntien työntekijänimikeet sisältävät paljon sellaisia työntekijöitä, joiden olemassaoloa kuntien palveluksessa ei ainakaan ensisijassa voi perustella kunnan järjestämisvastuun perusteella. Nimikkeitä oli lähes 400 kappaletta, suurin osa luonnollisesti liittyi järjestämisvastuulle, mutta kunnan työntekijänimekkeiden perusteella voitaisiin järjestellä suuriakin kirjapainoja, lakiasiaintoimistoja, mainos-ja markkinointikokonaisuuksia ja niin edelleen – onpa yhdessä kunnassa ollut kunnan kalastajakin.

Kuntien yksikkökustannuksissa isot erot

Toinen iso selvityksessä esille tullut kokonaisuus liittyi palveluiden yksikkökustannuksiin. Nimenomaan kuntiin jäävien palveluiden yksikkökustannuksissa oli isot erot. Jos kaikki kunnat järjestäisivät palvelunsa sillä yksikkökustannuksella, mikä oli sadanneksi edullisimman kunnan yksikkökustannus kussakin palvelussa, teoreettinen sopeutuspotentiaali olisi jopa yli kolme miljardia euroa (660 euroa / asukas). Tarkastelumenetelmä on yksinkertaistettu ja yksinkertainen, mutta toisaalta Aalto-yliopiston sote-sopeutuspotentiaali arvioitiin samanlaisella, mutta vielä yksinkertaisemmalla menetelmällä ja tässä löydetyn sopeutuspotentiaalin varaan uudistusta on rakennettu. Aalto-yliopiston mallinen tarkastelu keskimääräiseen yksikkökustannukseen johtaisi kuitenkin 2,2 miljardin euron sopeutuspotentiaaliin.

Nopeimmat ja kiivaimmat lukijat puuskahtavat tässä vaiheessa jotain kuntien erilaisuudesta, mutta valitettavasti tarkastelussa kuntien valtionosuusjärjestelmien perustemuuttujien ja yksikkökustannusten kesken ei löytynyt juurikaan riippuvuuksia. Paikalliset olosuhteet varmaankin selittävät yksikkökustannusten eroja, mutta todennäköisesti vielä enemmän sitä selittää aidosti palvelurakenne ja kunnan talouden johtaminen. Lähes 60 kuntaa ja yhteistoiminta-aluetta saneeranneena on käytäntöön perustuen sanottava, että kunnista löytyy edelleenkin sellaisia eroja yksikkökustannuksissa, joiden avulla taloutta voidaan sopeuttaa.

Kunnista maakuntaan siirtyvä tukipalveluhenkilöstö

Kolmas kokonaisuus, mikä todennäköisesti sopeuttaa kuntien taloutta uudistuksen jälkeen liittyy kuntien henkilöstöön ja erityisesti siihen tukipalveluhenkilöstöön, joka tekee työtä tällä hetkellä peruskunnalle eli elinvoimakunnalle (yksikkö, joka jää uudistuksen jälkeen jäljelle) ja soteen, mutta ei kuitenkaan automaattiseen maakuntasiirtymään oikeuttavaa prosenttimäärää. Jos tukipalveluhenkilöstö (arviolta 48 00049 000 työntekijää) jaetaan elinvoimakunnan ja maakunnan kesken, jää elinvoimakuntien palvelukseen 30 000 tukipalveluhenkilöä ja 18 00019 000 tästä henkilöstöstä kuuluisi maakunnille – vaikka tätä määrää ei olekaan osattu ottaa laskelmissa huomioon.

Kunnat joutuvat todennäköisesti yhdistelemään tukipalveluhenkilöstön toimenkuvia niin, että siirtymä maakunnalle on nykyarviota suurempi (mikä kasvattaa maakunnan sopeutustarvetta), toisaalta loppuihin kuntiin jääviin tukipalvelutyöntekijöihin kohdistunee tarkastelu siitä, kuinka paljon elinvoimakunta tarvitsee työvoimaa. Lukumääriä pystyy arvioimaan hyvin karkealla tasolla KEVAn kuntien vakuutettujen tiedoston avulla. Kuntien, mutta tietenkin myös maakuntien talouteen soten jälkeen vaikuttavana tekijänä tämä työvoimasiirtymä on suuri – 18 00019 000 työntekijän kustannus vastaa hyvinkin 0,70,8 miljardia euroa.

Varsinkin pienten, valtionosuusriippuvaisten kuntien talouden ovat hyvin mollivoittoisia tämän ja seuraavan vuoden. On hyvä, että niillä on ainakin jossain määrin sopeuttamispotentiaalia. Ne kunnat, jotka selviävät kilpajuoksussaan soteen saakka selvinnevät – varsinkin, kun uudistuksen jälkeen on käytettävissä vielä lisämahdollisuuksia kuntien talouden sopeuttamiselle. Harmi vaan, että kaikki nämä päätökset osuvat aina johonkin etuun kipeästi.

Teksti: Eero Laesterä, Perlacon Oy

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.