Hyppää sisältöön

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Selvitys: Erityisesti biojätteen ja muovipakkausten kierrätystä lisättävä

valtioneuvoston viestintäosastoympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 15.2.2019 9.03
Tiedote 93/2019

Suomen ympäristökeskus SYKE selvitti, miten yhdyskuntajätteen kierrätystä voidaan tehostaa Suomen olosuhteisiin sopivalla tavalla. Selvityksen taustalla ovat Euroopan komission suositukset, joiden mukaan Suomen kierrätysasteen nostamiseksi tarvitaan esimerkiksi jätehuollon vastuiden selkeyttämistä sekä toimijoiden yhteistyön lisäämistä. Kierrätystavoitteisiin yltäminen edellyttää merkittäviä muutoksia nykyiseen järjestelmään.

Selvityksen perusteella kierrätystä tulee lisätä erityisesti biojätteen ja muovipakkausjätteen mutta myös kartongin kiinteistökohtaista erilliskeräystä lisäämällä sekä lajittelua tehostamalla.

SYKE ehdottaa, että kotitalousjätteen sekä hallinto-, palvelu- ja elinkeinotoiminnan yhdyskuntajätteen erilliskeräykselle asetettaisiin jätelainsäädännössä velvoiterajat. Käytännössä tämä tarkoittaisi huoneistojen lukumäärään tai muuhun kriteeriin perustuvaa velvoitetta järjestää jätteiden erilliskeräys kiinteistöllä. Velvoiterajat asuinkiinteistöjen osalta on tällä hetkellä määritetty kuntien jätehuoltomääräyksissä. Lajittelutehokkuuteen voidaan vaikuttaa lisäämällä neuvontaa.

Selvityksen mukaan kallein tapa lisätä erilliskeräystä on nykyinen järjestelmä, jossa jokaiselle jätejakeelle on kiinteistön pihalla oma astia ja omat keräysautonsa. Ympäristö- ja kustannusvaikutusten pienentämiseksi pientaloalueilla ja taajama-alueiden reunamilla tulisi kokeilla ja ottaa käyttöön uusia keräystapoja, kuten monilokero-, kimppa- tai hyötyjätejakeiden yhteiskeräystä.

Jätehuollon vastuiden selkeyttäminen mahdollistaisi kustannustehokkaan suunnittelun ja toteutuksen. Pakkausjätehuollossa nykyistä vastuunjakomallia voidaan kehittää ottamalla käyttöön lain velvoittama tuottajien ja kuntien välinen yhteistyömenettely, jossa sovitaan keräystä koskevista keskeisistä seikoista.

Jätehuollon vastuita selkiyttäisi myös se, että jätelaista poistettaisiin kunnan mahdollisuus valita alueelleen kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetus. Näin asuinkiinteistöjen osalta käytössä olisi ainoastaan kunnan järjestämä jätekuljetus.

Jätedirektiivin tavoitteet kierrätyksen lisäämiseksi tiukentuivat vuonna 2018. Uusien tavoitteiden mukaan vuoteen 2025 mennessä vähintään 55 prosenttia yhdyskuntajätteestä tulisi kierrättää. Vuoteen 2030 mennessä tavoite nousee 60 prosenttiin ja vuonna 2035 yhdyskuntajätteestä tulee kierrättää jo 65 prosenttia. Suomen nykyinen kierrätysaste on 41 prosenttia.

Yhdyskuntajätteen kierrätyksellä vauhtia kiertotalouteen (JÄTEKIVA) -hanke toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2018 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Sen päätavoitteena oli selvittää, miten Euroopan komission Suomelle vuonna 2018 antamia suosituksia yhdyskuntajätteen kierrätystä lisäävistä toimista voitaisiin toteuttaa Suomen olosuhteisiin sopivalla tavalla.

Lisätietoja: Erikoissuunnittelija Hanna Salmenperä, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 029 525 1605, [email protected]