Hyppää sisältöön

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Tuore tutkimus tuottaa uutta tietoa työnhakijoiden osa-aikatyöstä, tilapäisestä työstä sekä siirtymisestä kokoaikatyöhön

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintatyö- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 18.3.2022 8.59
Tiedote 185/2022

18. maaliskuuta julkaistun tutkimuksen mukaan osa-aikainen työ, jossa soviteltu työttömyysetuus täydentää tuloja, on lisääntynyt. Etuuden maksuviiveet ovat lyhentyneet, mutta kaikkia byrokratia- ja informaatioloukkuja ei ole onnistuttu purkamaan. Kokoaikaiseen työhön siirtymisessä palvelujärjestelmä voisi tukea nykyistä enemmän.

Laboren, Tampereen yliopiston ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimuksessa selvitettiin muun muassa osa-aikaisen työttömyyden yleisyyttä sekä työllisyyden ja työttömyyden rajapinnalla liikkuvien työuria sekä palvelujärjestelmän toimivuutta. Tutkimuksessa havaittiin, että osittain työttömät saavat heikommin TE-palveluita kuin työttömät työnhakijat. Työnantajan lisätyön tarjoamisvelvollisuutta koskevassa lainsäädännössä havaittiin samoja ongelmia kuin aiemmissa tutkimuksissa.

Tutkimuksessa hyödynnettiin sekä monipuolisia rekisteriaineistoja että omia työttömille, TE-asiantuntijoille ja työnantajille suunnattuja kyselyaineistoja.

Sovitellut etuusjaksot päättyvät usein kokoaikaiseen työllistymiseen, byrokratialoukkuja osittain purettu

Rekisteriaineistoanalyysin perusteella soviteltujen etuuksien käyttö on lisääntynyt kaikissa työntekijäryhmissä. Sekä sovitellulla etuudella että täydellä päivärahalla alkavat etuusjaksot, joiden aikana siirrytään sovitellulle etuudelle, päättyvät usein kokoaikaiseen työllistymiseen. Sovitellulla alkaneista etuusjaksoista kokoaikaiseen työllistymiseen siirtyminen on kuitenkin lyhytkestoista.

Byrokratialoukkujen purkamisessa on osittain onnistuttu, sillä rekisteritietojen perusteella soviteltujen työttömyysetuuksien maksuviiveet ovat lyhentyneet uudistusten jälkeen. Kyselyaineistojen perusteella työttömyysturvajärjestelmässä koetaan yhä edelleen olevan byrokratia- ja informaatioloukkuja, jotka vähentävät halukkuutta ottaa vastaan osa-aikaista tai tilapäistä työtä työnhaun aikana. Lisäksi TE-toimisto joutuu ottamaan osa-aikatyön tarjoamisessa tehtäväkenttäänsä laajempaa tiedotusroolia.

Osittain työttömät saavat vähemmän palveluita kuin kokonaan työttömät

TE-asiantuntijakyselyn mukaan osittain työttömät työnhakijat ovat saaneet vähemmän TE-palveluita kuin kokonaan työttömät. TE-palveluiden hyödyntämistä ovat rajoittaneet resurssien puute, niiden kohdentaminen kokonaan työttömille sekä palveluihin pääsyn tulkintakäytännöt. Palvelujärjestelmän toimivuuden yksi osatekijä on myös työtarjousten toimivuus ja tehokkuus. Työtarjousten käytön yleisyyttä erityyppisissä työpaikoissa arvioidessa havaittiin, että työtarjouksia tehtiin suhteessa enemmän osa-aikaisiin ja kestoltaan alle vuoden mittaisiin työpaikkoihin.

Työnantajakyselyn perusteella osa työnantajista ei tunne työnantajan lisätyön tarjoamisvelvollisuutta koskevaa lainsäädäntöä lainkaan. Lisäksi osalla työnantajista on vaikeuksia tulkita lainsäädäntöä esimerkiksi lisätyön jakamiseen liittyvissä tilanteissa. Samoja ongelmia on tunnistettu myös aikaisemmissa arvioinneissa.

Julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2021 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.

Lisätietoja: johtava tutkija Merja Kauhanen, LABORE, p. 040 940 1946, [email protected] sekä neuvotteleva virkamies Päivi Haavisto-Vuori, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 0295 049 056, [email protected]

Valtioneuvoston yhteisellä selvitys- ja tutkimustoiminnalla (VN TEAS) tuotetaan tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi. Sen toimintaa ohjaa valtioneuvoston vuosittain vahvistama selvitys- ja tutkimussuunnitelma. Selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa julkaistujen raporttien sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä sisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä.