Hyppää sisältöön

Pitkän aikavälin kokonaispäästökehitys (PITKO)

Päättynyt

Toteuttajat

Teknologian tutkimuskeskus VTT, Suomen ympäristökeskus SYKE, Merit Economics

Rahoitussumma

300 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 7/2018–2/2019

Valmisteilla olevan EU:n hallintomalliasetuksen mukaan Suomen on laadittava ja toimitettava Euroopan komissiolle 30 vuoden päähän ulottuva pitkän aikavälin vähäpäästöisyysstrategia. Juha Sipilän hallitus päätti, että Suomi toimittaa vähäpäästöisyysstrategiansa komissiolle hallituskauden aikana. Hanke palveli myös ilmastolain ja Pariisin ilmastosopimuksen mukaisen vähäpäästöisyysstrategian valmistelutyötä. Työ tuki myös LVM:n asettaman ilmastopolitiikan työryhmän työtä.

Tutkimushankkeessa tuotettiin kokonaisvaltainen taustaselvitys Suomen pitkän aikavälin vähähiilistrategian muodostamiseksi ja vastattiin tutkimuskysymyksiin liittyen kokonaispäästökehitykseen muilla kuin LULUCF-sektorilla. PITKO-hanke teki myös tiivistä yhteistyötä maatalouden ja LULUCF-sektorin skenaarioihin keskittyvän hankkeen kanssa.

Hankkeen tavoitteena oli vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin ja -kokonaisuuksiin:

  • vertailuskenaarion laadinta ml. energia- ja päästötaseet; 
  • Suomen hiilineutraalisuustavoitteen ja pitkän aikavälin päästövähennystavoitteen (ml. päästökehityspolku) määrittelyt;
  • toimialakohtaiset etenemisvaihtoehdot (ml. politiikkatoimet, teknologiat ja ratkaisut) sekä
  • politiikkaskenaarioiden laadinta ja vaikutusanalyysit.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin ja tuloksista kertovaan tiedotteeseen (28.2.2019).

Ota yhteyttä:

Tutkimustiimin päällikkö Tiina Koljonen, VTT Oy, p. 020 722 5806, [email protected]

Biotalous ja puhtaat ratkaisut Pitkän aikavälin vähäpäästöisyysstrategian taustaselvitykset

Yhteyshenkilö ministeriössä