Hyppää sisältöön

Selvitys osallistavan sosiaaliturvan malleista

Päättynyt

Toteuttajat

Helsingin yliopisto

Rahoitussumma

100 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 3/2016–12/2016

Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat uusia polkuja työelämään ja laajemmin yhteiskunnalliseen osallistumiseen. London School of Economic –yliopiston professori Anthony Atkinson on esittänyt vaihtoehtoisen mallin perustulolle. Kyse on osallistumistulosta, jossa korotetun perusturvan saaminen liitetään yhteiskunnallisesti hyödylliseen toimintaan osallistumiseen. 

Selvityksen tavoitteena oli kartoittaa ja arvioida Suomen kontekstia ajatellen vaihtoehtoisia osallistavan sosiaaliturvan malleja. Tavoitteena oli myös arvioida mallien taloudellisia, yhteiskunnallisia ja muita vaikutuksia, huomioiden kansainväliset kokemukset sekä tutkimukset eri toimenpiteiden vaikuttavuudesta (mm. Tanskan ja Saksan kokemukset, participation income, workfare ja mandatory activation - kirjallisuus). Selvityksen pääpaino oli osallistumistulon kansainvälisen ja akateemisen keskustelun kartoittamisessa ja näistä johdettujen Suomen tilanteeseen sopivan osallistavan sosiaaliturvan mallin kehittämisessä.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin.

Ota yhteyttä:

Heikki Hiilamo, Helsingin yliopisto, p. 040 358 7203, etunimi.sukunimi(at)helsinki.fi

 

Osallistava sosiaaliturva Työllisyys ja kilpailukyky

Yhteyshenkilö ministeriössä