Yksinasuminen on yleistynyt Suomessa viime vuosikymmeninä. Samoin on tapahtunut myös muissa Pohjois- ja Länsi-Euroopan maissa (Ruotsi, Norja, Tanska, Alankomaat), mutta kasvun tahti on hidastunut. Kaikissa näistä maista on EU-keskiarvoon nähden enemmän yhden hengen kotitalouksia; pienin osuus vertailumaista on Hollannissa, 37 %. Suomi sijoittuu 43 prosentillaan EU-listan kärkipäähän, neljänneksi, tasoihin Tanskan kanssa. Korkeammalle sijoittuu vain Ruotsi, jossa on 52 % yhden hengen kotitalouksia.

Yksinasuminen ei sijoitu tasaisesti ihmisen elinkaarelle. Ikäryhmän kokoon suhteutettuna useimmin yksin asuvat alle 30-vuotiaat ja yli 70-vuotiaat. Tämä liittyy elämän eri vaiheisiin. Vanhempiensa luota pois muuttavat nuoret asuvat usein yksin, ja yli 70-vuotiailla yksinasumista lisää erityisesti leskeksi jääminen. Tämä näkymä on vertailumaissa pitkälti samanlainen, joskin vertailukelpoista tietoa ikäryhmittäin ei ole helposti saatavilla. Ruotsissa on kuitenkin nähtävissä, että yksinasuminen painottuu verrokkimaita enemmän yli 64-vuotiaisiin.

Maiden välillä on suurta vaihtelua suhtautumisessa nuoruuden ja vanhuuden yksinasumiseen.  Yksinasuminen ilmiönä ei vaikuta olevan merkittävä yhteiskunnallinen keskustelunaihe eurooppalaisissa vertailumaissa, vaan keskustelu liittyy siihen välillisesti, esimerkiksi huono-osaisuuden tai yksinäisyyden kautta. Yksinasumiseen liittyvää verotusta tai muuta valtion tason ohjausta ei juuri ole.

Yksinasuvat vanhemmat ikäryhmät on tunnistettu huomattavaksi ryhmäksi useassa maassa. Yksi tapa lisätä seniorikansalaisten asumisviihtyvyyttä ovat heille tarkoitetut asukasyhteisöt. Tanskassa yhteisöllisellä asumisella on pitkät perinteet, josta esimerkkinä on Oldekolle-yhteisö. Jäsenet sitoutuvat sosiaaliseen elämäntapaan, asukkaiden keskinäiseen avunantoon ja yhteistyöhön. Tällä tavoitellaan sosiaalisen kanssakäymisen lisäämisen lisäksi asukkaiden palvelutarpeen vähentymistä. Oldekolle-yhteisöissä asuu noin 6 000 ikääntynyttä, mutta halukkaita riittää jonoksi asti. Kyselyyn perustuvan ennusteen mukaan jopa 80 000 henkilöä saattaisi hakeutua vastaavan asumismuodon piiriin tulevan viiden vuoden aikana. Myös Ruotsissa on raportoitu ikääntyneiden kasvaneesta kiinnostuksesta yhteisölliseen asumiseen, johon julkinen sektori ja rakennuttajat eivät ole vielä pystyneet vastaamaan. Vuodesta 2016 alkaen Ruotsin valtio on kuitenkin tukenut rahallisesti vanhainkotien uudistamista ja uusien vanhainkotien rakentamista yhteisöllistä asumista tukevaksi.

Alankomaissa kolmas sektori tukee yksinasuvia, erityisesti vanhuksia ja liikuntarajoitteisia. Esimerkiksi Buddy Netwerk -palvelussa vapaaehtoiset auttavat avuntarvitsijoita muutaman tunnin viikossa vaikkapa kotiaskareissa tarjoten samalla juttuseuraa. Alankomaissa on myös huomattu yhden ongelman ratkaisemisen voivan johtaa toiseen ongelmaan. Vanhusten pitkään jatkuva ja tuettu kotona asuminen tuottaa säästöjä sosiaali- ja terveyssektorille, mutta samalla se pahentaa asuntopulaa ja nostaa vuokria. Vuonna 2015 tehdyt opiskelijoiden etuuksien heikennykset yhdessä heikon työllisyystilanteen kanssa ovat johtaneet siihen, että yhä useampi nuori aikuinen joutuu jäämään tai palaamaan vanhempiensa kotiin asumaan.

Yksinasuminen ei ole sama asia kuin yksinäisyys. Yksinasuminen voi silti liittyä yksinäisyyteen ja sosiaalisten suhteiden vähäisyyteen, jotka puolestaan lisäävät haavoittuvuutta. Yksinasumisen ja yksinäisyyden väliseen yhteyteen on kiinnitetty huomiota vertailumaista ennen kaikkea Alankomaissa ja Tanskassa, joissa yksinäisyyteen liittyviin haasteisiin on alettu etsiä ratkaisuja. Niistä suurin osa kohdistuu yksinasuviin eläkeikäisiin ja osin myös yksinasuviin nuoriin, joilla on tai voi olla yksinäisyyden aiheuttamia ongelmia. Yksinäisyyden torjumisen keinot ovat sinänsä varsin yksinkertaisia: yhteisten ruokailujen järjestämistä, keskusteluyhteyksien rakentamista ja yksinkertaista keskinäistä kotiapua. Huomionarvoista onkin se, miten ratkaisuja on organisoitu: työhön on usein otettu mukaan vapaaehtoisvoimin pyöritetyt organisaatiot. 

Alankomaissa ja Tanskassa ratkaisuja yksinäisyyteen liittyviin haasteisiin on etsitty paikallisella yhteistyöllä ja kokeiluilla, joihin ovat osallistuneet monet kolmannen sektorin toimijat ja kunnat, ja joiden rahoittamiseen on varattu hankerahoitusta ja valtion tukea. Alankomaissa kahdeksan kolmannen sektorin yhteisöä käsittävä ja erityisesti yksinäisyyden haittoja torjuva ”Coalitie Erbij” yhdistää eri organisaatioiden palveluja. Esimerkiksi ”Humanitas” organisoi kotikäyntejä, ”Resto van Harte” antaa mahdollisuuksia yhdessä syömiseen ja ”Sensoor” tarjoaa puhelintukea. Näiden kokeilujen tavoite on löytää toimivia ja kustannustehokkaita tapoja torjua yksinäisyyttä ja sen aiheuttamia ongelmia. Paikallisilla ja alueellisilla ratkaisuilla voidaan ottaa huomioon alueen olosuhteet ja hyödyntää kolmannen sektorin apua.

Kansainvälistä vertailutietoa yksinasumisesta on kerätty osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan hanketta Yksin osana elinkaarta (YSI). Tilastotiedot pohjautuvat vertailumaiden kansallisten tilastokeskusten sekä EUROSTAT:in aineistoihin. Yksin asuville suunnattuja palveluita on selvitetty kohdemaissa muun muassa asiantuntijahaastattelujen ja kirjallisuuden pohjalta.

Lisätietoja:

Yksinasumisesta Suomessa: http://sateenvarjolla.blogspot.fi/2017/09/yksin-vaan-ei-yksinainen.html

Teksti: Emma Terämä ja Maija Tiitu, Suomen ympäristökeskus sekä Arttu Vainio, Oxford Research Oy
Kuvituskuva: Riitta Supperi