Blogi: Tieto käyttöön!

Maa- ja metsätalous pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa

Jyrki Aakkula Antti Asikainen Kristiina Regina Julkaisupäivä 7.11.2018 13.57 Blogit

Ilmastolain (609/2015) mukaan valtioneuvosto hyväksyy vähintään kerran kymmenessä vuodessa pitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman. Sen avulla on tarkoitus saavuttaa ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen sopeutumista koskevat tavoitteet päästökauppasektorilla ja päästökaupan ulkopuolisella sektorilla. Suunnitelma ohjaa eri hallinnonalojen työtä päästövähennystoimien jalkauttamiseksi.

Tällä hetkellä ilmastolain mukainen tavoite on, että ihmisen toiminnasta aiheutuvien kasvihuonekaasujen (KHK) kokonaispäästöt ilmakehään vähentyvät Suomen osalta vuoteen 2050 mennessä vähintään 80 prosenttia verrattuna vuoteen 1990. Mikäli kansainväliset sopimukset tai EU:n lainsäädäntö jatkossa edellyttävät tätä tiukempaa vähennystavoitetta, pitkän aikavälin päästövähennystavoitteen tulee perustua siihen.

Ensimmäinen Suomen pitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma aiotaan saada mahdollisimman pitkälle jo tällä hallituskaudella eli ensi vuoden (2019) maalis–huhtikuun vaihteeseen mennessä. Näin erityisesti siksi, että Suomen on toimitettava pitkän aikavälin eli vuoteen 2050 ulottuva vähäpäästöisyysstrategia EU:n komissiolle 1.1.2020 mennessä. Tähän liittyvää valmistelua ja päätöksentekoa tukee omalta osaltaan valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan MALULU-hanke (Maatalous- ja LULUCF-sektorien päästö- ja nielukehitys vuoteen 2050), joka tarkastelee skenaarioiden avulla maatalouden ja metsätalouden sekä muiden maankäyttösektorien kasvihuonekaasujen päästö- ja hiilinielukehitystä vuoteen 2050 asti.

Sekä maa- että metsätalous joutuvat kantamaan kortensa kekoon niin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä kuin hiilinielujen lisäämisessä. Maatalouden päästöt olivat vuonna 2016 6,5 milj. CO2-ekvivalenttitonnia. Maankäyttösektorilla on sekä päästöjä että nieluja. Metsät olivat nettonielu, sillä niiden hiilivarasto kasvoi 34,1 milj. CO2-ekvivalenttitonnia. Muut maankäyttöluokat ovat päästöjen lähteitä, ja maatalouteenkin liittyviä päästöjä raportoidaan maankäytön päästöinä vähintään yhtä paljon kuin varsinaisina maatalouden päästöinä.

Järkevä ja toimiva ilmastopolitiikka edellyttää, että kasvihuonekaasupäästöjä ja hiilinieluja tarkastellaan samanaikaisesti. Suomi on sitoutumassa omassa ilmastopolitiikassaan EU:n vähäpäästöisyysstrategian yhteydessä tavoitteeseen, jonka mukaan päästöjä vähennetään vuoteen 2050 mennessä 85-90 % vuoden 1990 tasosta. Ei ole kuitenkaan vielä täysin selvää, miten EU omassa päätöksenteossaan ratkaisee päästöjen ja nielujen yhtäaikaisen tarkastelun.

Lisäksi vähäpäästöisyysstrategiaan liittyvässä tavoitteen asettamisessa on osittain ratkaisematta, miten kasvihuonekaasujen päästövähennys- ja hiilinielutavoitteet asetetaan eri sektoreille. Ilmastopolitiikassa erotellaan päästökaupan alaiset sektorit (teollisuus ja energiantuotanto), päästökaupan ulkopuolinen nk. taakanjakosektori (johon myös maatalous kuuluu yhdessä esim. liikenteen ja kiinteistöjen lämmityksen kanssa) sekä maankäyttöä ja maankäytön muutosta kuvaava LULUCF-sektori, jonka osa metsätalous puolestaan on.

Eri toiminnoilla ja sektoreilla on erilainen päästövähennys- ja nielupotentiaali. Siksi tavoitteet pitäisikin mitoittaa sektoreiden erityispiirteet huomioon ottaen. Tämä ei luonnollisestikaan ole yksinkertaista, koska päästövähennysten ja nielujen lisäämisen edellyttämät toimenpiteet aiheuttavat kaikille toimijoille ja sektoreille kustannuksia, joiden kohdistumisen oikeudenmukaisuudesta on vaikea saavuttaa yhteisymmärrystä.

Maatalouden potentiaali saavuttaa merkittäviä kasvihuonekaasujen päästövähennyksiä ja hiilinieluja on rajallinen, koska luonnonprosesseja ei voi muokata samassa määrin kuin teollisia prosesseja. Päästöjä voidaan kuitenkin vähentää maataloudessa, ja usein vähentämistoimet tukevat myös resurssien järkevää käyttöä ja peltojen kasvukunnon säilyttämistä. Suomen oloissa on esimerkiksi järkevää lisätä peltojen ympärivuotista kasvipeitteisyyttä ja huolehtia maan rakenteesta hyvien satotasojen turvaamiseksi. Erityisen tehokasta on välttää turvemaiden raivausta pelloksi ja poistaa jo raivattuja turvepeltoja viljelystä.

Metsämaan kykyyn toimia hiilinieluna vaikuttaa lyhyellä aikavälillä ennen kaikkea se, kuinka paljon puustobiomassaa käytetään suhteessa vuosittaiseen puustonkasvuun. Jos puuston kasvu ja hakkuumäärät ovat yhtä suuret, metsien hiilivarasto ei lisäänny. Hiilinieluja menetetään myös silloin, jos metsämaata otetaan muuhun käyttöön kuten pelloksi tai rakennusmaaksi. Pidemmällä aikavälillä hiilinieluun voidaan vaikuttaa metsiä lannoittamalla ja käyttämällä uudistamisessa jalostettua taimimateriaalia. On myös tärkeää huolehtia siitä, että metsiä kasvatetaan täystiheinä, jolloin puusto kykenee käyttämään kasvutekijät täysimääräisesti hiilensidontaan. Jatkossa myös metsien kyky sietää muuttuvaa ilmastoa korostuu.

Koska metsät ovat myös maailmanlaajuisesti merkittävin hiilinielu, niiden roolia niin kansallisessa, EU:n kuin kansainvälisessäkin ilmastopolitiikassa ei voi liiaksi korostaa. Myös maatalouden kehittäminen vähäpäästöisempään suuntaan on mahdollista. Siinä EU:n tulevan ohjelmakauden 2021–2027 maaseudun kehittämisohjelma on avainasemassa.

Ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen on osoittautumassa ennakoituakin haasteellisemmaksi. Siksi myös ilmastopolitiikan kasvihuonekaasujen päästövähennys- ja hiilinielutavoitteet ovat koko ajan tiukentumassa. Maa- ja metsätaloudella on ilmastopolitiikassa oma erityinen roolinsa, sillä niiden kyky toimia luonnollisina hiilinieluina vain korostuu tulevaisuudessa.

Teksti: Jyrki Aakkula, Antti Asikainen ja Kristiina Regina, Luonnonvarakeskus

Kommentit
Ei kommenteja vielä. Ole ensimmäinen.
Selaa blogin artikkeleita