Blogi: Tieto käyttöön!

Miten päästöjen kompensoinnilla voidaan saavuttaa ilmastohyötyjä?

Mikael Hildén Karoliina Auvinen Julkaisupäivä 25.6.2020 10.52 Blogit

Valtio sekä monet kunnat ja yritykset Suomessa ovat sitoutuneet saavuttamaan hiilineutraaliuden alle 20 vuodessa. Päästövähennysohjelmia laadittaessa herää luonnollisesti kysymys, voisiko omia päästöjä osittain kompensoida eli hyvittää rahoittamalla muiden päästövähennystoimia? Ja hillitseekö tällainen kompensointi todella ilmastonmuutosta? Näitä pohtivat valtioiden, kuntien ja yritysten lisäsi myös yksilöt, kun podemme huonoa omaatuntoa autoa tankatessamme tai jonottaessamme lentokoneeseen pääsyä.

Kompensaatioista keskusteltaessa on syytä erottaa valtioiden väliset sopimukset yhteisten päästövähennysten toteuttamisesta erilaisten organisaatioiden sekä yksilöiden hankkimista vapaaehtoisista päästökompensaatioista. Valtioiden välisten sopimusten raami syntyy Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanossa, kun yksityisen sektorin, kuntien ja yksilöiden kompensaatiot ovat markkinaehtoisia.  

Yhteisesti sovittuja kansainvälisiä pelisääntöjä ei vielä ole

Pariisin ilmastosopimuksen Artikla 6. mukaan ”Perustetaan kasvihuonekaasujen päästöjen hillintää edistävä ja kestävää kehitystä tukeva mekanismi,[…] jota osapuolet voivat käyttää vapaaehtoisesti.” Sopimusta siitä, miten Artikla 6 toteutetaan käytännössä, ei kuitenkaan vielä ole. 

Erityisesti markkinaehtoisten kompensaatioiden tarjonta on kirjavaa ja tuotteissa on merkittäviä laatueroja. Miten voidaan varmistaa, että kompensaatiorahoitusta saaneet hankkeet eivät olisi toteutuneet muutenkin? Ja mistä tiedetään, ettei samaa kompensaatiota myydä moneen kertaan? Luotettavimmat toimijat kykenevät osoittamaan uskottavasti, että kompensointi on ’lisäinen’, eli johtaa siihen, että päästöt jossakin muualla vähenevät enemmän ja nopeammin, kuin mitä ne olisivat vähentyneet ilman päästöjen kompensointia. Tällä hetkellä kuluttajansuojassa on selviä puutteita. Markkinoilla on paljon helppoheikkejä, jotka myyvät halpoja kompensaatioita ilman takeita niiden todellisista ilmastohyödyistä. 

Valtioiden välisissä kompensaatiotoimissa on erityisen tärkeää varmistaa, ettei yhtä ja samaa päästövähennystä lasketa kahteen kertaan kompensaatiota maksaneen valtion hyödyksi ja uudelleen kompensaatiotoimen kohdemaan hyödyksi. Pariisin sopimuksen Artikla 6. toimeenpanosta ei ole vielä syntynyt sopimusta siitä, miten kaksoislaskentaa tulisi välttää.

Kompensaatioihin liittyviä vaikeita kysymyksiä pohdittiin UUSILMA-hankkeen virtuaalityöpajassa, johon osallistui noin 40 alan asiantuntijaa. Työpajassa todettiin, että kompensaatiotoimien läpinäkyvyydestä, lisäisyydestä, uskottavuudesta ja hyväksyttävyydestä on tärkeää huolehtia. Siksi ei ole yhdentekevää mitä väitetään kompensaatioksi, vaikka ajateltaisiin, että tavoitteena on vain jollakin tavalla tukea ilmastonmuutoksen hillintää.

Kompensointimalleja on monenlaisia ja näkemykset niitä kohtaan vaihtelevat. Hyvin monet kyseenalaistavat esimerkiksi metsien käyttöä fossiilisten polttoaineiden aiheuttamien päästöjen kompensoimiseksi metsien hiilinieluihin ja -varastoihin liittyvien epävarmuustekijöiden takia. Aitoa kompensaatiota voisi syntyä vasta esimerkiksi siten, että muutoin hakattava metsä suojellaan siten, että metsä vahvistaa maaperän hiilivarastoa vuosikymmenten ajan, säilyen myös turvassa metsäpaloilta ja hyönteistuhoilta. Silloinkaan emme voi laskea koko metsän hiilinielua hyväksemme, vaan ainoastaan sen hiilivaraston lisäyksen, joka suojelulla saavutetaan. Lisäisyys on kompensaatioissa tärkeä käsite. Esimerkiksi metsäpalan ostaminen ei sinällään ei poista ainuttakaan ilmakehään tuotettua hiilidioksidimolekyyliä yli sen, minkä se olisi muutenkin poistanut. 

Jotkut katsovatkin, että aitoa kompensaatiota syntyy vain teknologioista, joilla poistetaan hiilidioksidia ilmakehästä, sidotaan se pysyvään hiilivarastoon ja mitätöidään tätä vastaava päästöoikeuksien määrä päästöoikeusmarkkinoilta.  Tällaiset hiilen sidonta- ja varastointiteknologiat (CCS) ovat toistaiseksi harvinaisia ja kalliita. Markkinoilla olevien kompensointihankkeiden kirjo on laajempi, sillä kompensaatioksi hyväksytään myös esimerkiksi aurinko-, tuulivoima- ja muut sellaiset energiateknologiahankkeet, joista voidaan osoittaa, että ne eivät olisi toteutuneet ilman kompensaatiotukea. Kriittisiä analyysejä Kioton järjestelmistä on tehty, esimerkiksi https://www.carbon-mechanisms.de/en/2017/cdm-critique-helpful-overzealous-and-under-fire-itself/.

Suomen hallitus on linjannut, että Suomi ei turvaudu kansainväliseen kompensaatioon hiilineutraaliuden saavuttamiseksi, mutta kiinnostus kompensaatioita kohtaan on silti suurta yrityksissä ja kunnissa sekä yksityishenkilöiden keskuudessa. 

Kompensaatioiden sääntelyä on perusteltua kehittää

Kompensaatiotyöpajassa vallitsi pitkälti yksimielisyys siitä, että kompensaatioiden sääntelylle on tarve riippumatta siitä, miten edistytään Pariisin sopimuksen Art. 6 neuvotteluissa. Konkreettisen toteutuksen osalta näkemykset jakautuivat enemmän. Yksimielisiä oltiin siitä, että markkinoiden luotettavuuden parantaminen tulisi olla kompensaation sääntelyn päätavoite ja että valtioiden tulisi olla mukana kompensaatiomarkkinoiden kehittämisessä. Samalla tulisi hyväksyä tietty epävarmuus kompensaation onnistumisesta ja sallittava alan kehittyminen.

Moni haaste ratkeaisi perustamalla ylikansallinen rekisteri, jossa kompensointitoimilla saavutetuista päästövähennyksistä pidetään kirjaa siten, että tarjonta ja myynti täsmäävät sekä rekisterissä olevat päästövähennykset mitätöidään EU:n ja valtioiden päästötaseista kaksoislaskennan estämiseksi. Yksi malli olisi hyväksyä kompensointirekisterin käyttäjiksi vain toimijat, jotka sitoutuvat tarjoamaan tiettyjä laatukriteerejä ja standardien mukaisia kompensointitoimia. Toisessa mallissa olisi erillinen rekisteri toimijoista, jotka sitoutuvat yhteisiin periaatteisiin. Tällainen ’välittäjärekisteri’ olisi luotavissa jo ennen yleisen kompensointirekisterin syntymistä. Tällaiset rekisterit toimisivat myös kuluttajasuojana, joka on erityisen tärkeä mm. julkisille toimijoille ja kansalaisille, jotka haluavat kompensoida päästöjään.

Rekistereiden tulisi olla ylikansallisia, mutta siihen on vielä matkaa. Ensin voitaisiin kehittää alueellisia malleja. Tällaisia on jo esimerkiksi Perussa ja Japanissa. Työpajassa ehdotettiin, että Suomi voisi osallistua  yhteistyöhön muiden Pohjoismaiden kanssa, sillä esimerkiksi Ruotsi ja Tanska toimivat jo nyt aloitteellisesti kompensaatiomarkkinoiden kehittämiseksi.

Työpajan keskustelut osoittivat, että kompensointi voi parhaimmillaan olla keino, joka täydentää ja kirittää valtioiden toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Luotettavien kompensaatiomarkkinoiden aikaansaaminen edellyttää uutta lainsäädäntöä. Sääntelyn kehittämisessä yhteistyö alan toimijoiden ja julkisen sektorin välillä on erittäin tärkeää. Sääntelyn tulee auttaa sekä julkisia ja yksityisiä toimijoita erottamaan viherpesu todellisia ilmastohyötyjä tuottavista kompensaatioista. 

Teksti: Mikael Hildén ja Karoliina Auvinen, Suomen ympäristökeskus
Kuvituskuva: Wikimedia Commons

Lisää kommentteja