Tutustu verkkokarttaan työvoiman pendelöinnin sekä monipaikkaisuuden alueellisesta laajuudesta ja maantieteellisestä rakenteesta.
Monipaikkaisuus työnteossa yleistyy, kun työn tekemisen muodot ja työsuhteet moninaistuvat sekä paikkariippumattomuus lisääntyy. Monipaikkaisuuden laajuudesta on kuitenkin vaikea saada tilastotietoa, koska yhteiskunnan tilastoinnissa asuminen ja työnteko on sidottu yhteen paikkaan. Yksinkertaisimmillaan työperäinen monipaikkaisuus voidaan ymmärtää kakkosasunnon tarpeen kautta. Pitkäsen ja Strandellin tutkimuksessa arvioitiin, että Suomessa on noin 37 000 työperäistä kakkosasuntoa, joka vuonna 2017 vastaa noin 1,4 prosenttia vakituisesti asutuista asunnoista Tilastokeskuksen tilastoinnissa. Monipaikkaisuus on osa työvoiman alueellista liikkuvuutta, mikä vaihtelee säännöllisestä tai satunnaisemmasta lyhyen- tai pitkänmatkan pendelöinnistä monipaikkaiseen asumiseen ja asuinpaikan vaihtamiseen.
Aiemmin tutkimuskirjallisuudessa pendelöinnin on havaittu Suomessa olevan vähäisintä harvaan asutuilla seuduilla sekä vilkkainta suurilla kaupunkiseuduilla. Nivalaisen tutkimus osoittaa, että pendelöijät tyypillisesti asuvat omistusasunnossa, maaseutumaisessa kunnassa ja suuren keskuksen lähistöllä. Helmisen ja kumppanien mukaan keskuksien läheisyydessä todennäköisyys työmatkapendelöintiin kasvaa. Schéele ja Andersson havaitsevat pitkän pendelöintimatkan lisäävän todennäköisyyttä muuttaa pendelöinnin kohdealueelle tai vaihtaa työpaikka asuinalueelle, koska muutoin työssäkäyntikustannukset kasvavat kotitalouksille liian suuriksi, kuten Lehtosen ja kumppanien tutkimus osoittaa.
Monipaikkaisuuden taustalla vaikuttava liikkuvuus mahdollistaa suuremmat työssäkäyntialueet, joka parantaa työvoiman saatavuutta erityisesti pienemmillä paikkakunnilla. Alueiden kytkeytymisen tarkastelu on tärkeää, koska alueiden välisen vuorovaikutuksen myötä yksittäiselle alueelle on oleellista, millaisia ovat sen viereiset alueet ja miten ne ovat kehittyneet. Viereisten alueiden merkitys kehityksessä ja spatiaalinen vuorovaikutus näkyvät siinä, että aluerakenteessa poikkeavat muodostumat eli esimerkiksi naapurikuntien kehityksestä voimakkaasti poikkeavat kunnat ovat hyvin harvinaisia.
Monipaikkaisuus on kuitenkin pitkälti virallisen tilastoinnin tavoittamattomissa. Todennäköisesti monipaikkaisiksi voidaan luokitella asuinpaikastaan yli 100 km etäisyydellä työskentelevät. Etäisyysmääritys perustuu Helmisen ja Ristimäen aikaisempaan tutkimukseen, jossa todettiin, että kun yhden suuntainen työmatka ylittää yli 100 km, lisääntyy kakkosasuminen (2007). Myös kakkosasunnon asuntoetu on sidottu siihen, että vakituinen asunto sijaitsee yli 100 kilometrin etäisyydellä sekä kakkosasunnosta että varsinaisesta työpaikasta.
Tilastokeskus tuottaa vuosittain työssäkäyntitilaston noin 30 rekisterin ja tilastoaineiston perusteella kuntarakenteeseen, mutta paikkatietoaineistot mahdollistavat ilmiön tarkastelun myös tarkemmilla ja vaihtelevilla mittakaavoilla sekä virtoina. Työssäkäynnin tarkastelut keskittyvät tässä työssäkäyvien henkilöiden määrään, eikä työmatkasuoritteeseen tai työmatkojen volyymiin. Yhteensä yli 100 km etäisyydellä työssäkäyviä on noin 75 000, joka vastaa noin 3,6 prosenttia työllisistä tarkasteluaineistossa. Kartta pyrkii osoittamaan erityisesti, miten työssäkäynnin alueellinen rakenne profiloituu alueperusteisen tilastoinnin katveissa, eli kuntien ja seutukuntien välillä ja sisällä, kun perinteisesti tarkastelut tehdään näiden sekä työssäkäyntialueiden puitteissa.
’Alueellisen liikkuvuuden ja monipaikkaisuudenmahdollisuudet ja seuraukset’ -hankkeessa tuotettu paikkatietoanalytiikkaan pohjaava verkkokartta avaa näkymän työvoiman pendelöintiin sekä monipaikkaisuuden alueelliseen laajuuteen ja maantieteelliseen rakenteeseen. Verkkokartta on avoimesti verkossa saatavilla ja selattavissa. Kartta esittää työssäkäynnin alueelliset virrat kuntarakenteeseen ja 10 km × 10 km tilastoruutuihin perustuen. Voit myös tarkastella kaikkien työmatkojen kokonaisuutta tai pelkästään alle tai yli 100 km työmatkojen kokonaisuuksia. Laajan luokituksen kautta olemme pyrkineet tuomaan pienet ja suuret työmatkavirrat vertailukelpoisesti näkyviksi.
Verkkokartta on tuotettu tilastoruutupohjaisen yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmän (YKR) työmatkatietojen avulla. Suomessa on tilastoitu hieman yli 2 miljoonaa kodin ja työpaikan sijaintiparia vuodelta 2015. Aineistossa työllinen henkilö muodostaa osa-aikaisenakin yhden työmatkan työsuhteen laadusta riippumatta. Pieni osa työmatkoista kiinnitetty asuinkuntaan tai yrityksen päätoimipaikkaan. Liikkuvan, kausittaisen ja moneen työpisteen kohdentuvan työn alueellista rakennetta aineisto ei osoita.
Kartta osoittaa, että työssäkäyntialueiden ja seutukuntien välisissä työssäkäyntivirroissa on merkittäviä eroja, vaikkakin maakuntakeskuksia ja seutukaupunkeja ympäröivät virrat sekä Uudenmaan vetovoima korostuvat kartassa. Länsi-Suomi ja Itä-Suomi ovat molemmat kohtalaisen voimakkaasti verkottuneet sisäisesti, mutta eivät niinkään keskenään, sillä työpaikkavirrat ovat etelä-pohjois -suuntaisia. Tampereen, Turun sekä Lahden ja Helsingin välillä on vahvat työmatkavirrat, jotka piirtävät konkreettisen kuvan Etelä-Suomen kasvuvyöhykkeistä. Oulun seudulta on niin ikään vahva yhteys pääkaupunkiseudulle. Keski- ja Etelä-Pohjanmaan osalta korostuvat lähialueiden verkostot ja kohtalaisen ohuet virrat muuhun maahan. Alueellinen työssäkäyntiverkosto on vahva myös Varsinais-Suomen ja Satakunnan muodostamalla vyöhykkeellä sekä erityisesti Uudenmaan ja Kymenlaakson vyöhykkeellä, mikä ulottuu myös osin Etelä-Karjalaan. Voit tehdä avoimesta verkkokartasta oman alueellisen tarkastelusi ja tulkintasi pendelöinnin sekä monipaikkaisuuden rakenteista näkökulmista.
Teksti: Ossi Kotavaara, Oulun yliopisto, Olli Lehtonen, Itä-Suomen yliopisto / Luonnonvarakeskus, Juho Alasalmi, Pellervon taloustutkimus PTT sekä Janne Huovari, Pellervon taloustutkimus PTT
