Investoinnit ovat tarpeellinen talouskasvun ja hyvinvoinnin ajuri. Lähestulkoon kaikki valtiot pyrkivät houkuttelemaan sijoituksia myös ulkomailta. Erityisesti pääomaköyhissä maissa – ja Suomeakin on toisinaan tällaiseksi kutsuttu – ulkomaiset investoinnit ovat monille yrityksille elinehto. Viime vuosina valtiot ovat kuitenkin enenevässä määrin alkaneet kiinnittää huomiota niihin mahdollisiin turvallisuusriskeihin, joita ulkomaisista sijoituksista kriittiseen infrastruktuuriin tai strategisina pidettyihin teknologioihin voi seurata.
Monilla mailla on lainsäädäntöä, jolla ulkomaisia investointeja kyetään tarvittaessa kansallisen turvallisuuden tai yleisen edun nimissä estämään tai rajoittamaan. Yhdysvalloissa lainsäädäntö tunnetaan nimellä CFIUS, EU:ssa on vuonna 2020 voimaan tullut ulkomaisten sijoitusten seurantaa koskeva asetus ja Suomessa sijoituksia seurataan yritysostolain nojalla.
Siinä missä satamainfran tai sähköverkon kaltaisen konkreettisen kohteen ulkomainen omistus voi herättää huolta niin poliittisissa päättäjissä kuin kansalaisissakin, investoinnit abstraktimpaan ”kriittiseen aineettomaan omaisuuteen” ovat olleet toistaiseksi vähäisemmän huomion kohteena. Kokonaisturvallisuuden kannalta kyse voi olla kuitenkin vähintäänkin yhtä tärkeästä omaisuudesta, jonka hallinnalla/omistuksella voi olla oleellista merkitystä yhteiskunnan ja talouden lyhyen tai pitemmän aikavälin kriisinkestävyydelle.
Mikä sitten on tilanne kriittisen aineettoman omaisuuden ja ulkomaalaisomistuksen suhteen Suomessa? Tilannetta kartoitettiin vasta päättyneessä VN TEAS-hankkeessa, jossa etsittiin vastauksia kysymyksiin, minkä verran Suomessa on kriittistä aineetonta omaisuutta omaavia yrityksiä, minkä verran näihin yrityksiin on kohdistunut ulkomaisia investointeja, ja mitä vaikutuksia yrityskaupoilla on ollut. Selvityksen tavoitteena pyrittiin tunnistamaan myös politiikkatoimenpiteitä, jotka saattaisivat löydösten perusteella olla tarpeen.
Ottaen huomioon, että ”kriittinen aineeton omaisuus” on käsitteenä kovin epämääräinen, tutkimusryhmä hahmotteli ensin, mitä sillä selvityksen puitteissa ymmärrettiin. Kansainvälisesti tunnistettuihin kehittyneisiin tai nouseviin teknologioihin pohjautuva ratkaisu oli selvityksen tarpeisiin varmasti paras mahdollinen. On tosin huomattava - kuten selvityksessäkin todettiin – että se kattaa vain osan kriittisestä aineettomasta omaisuudesta (esim. teknologiapatentit). Tutkimusryhmän tekemien haastattelujen perusteella joissain yrityksissä yksittäisten henkilöiden osaaminen voi olla yrityksen kriittisintä aineetonta omaisuutta. Siinä missä ulkomaisia yritysostoja voidaan yritysostolain nojalla rajoittaa, on selvää, että asiantuntijan osaamisen hallinta politiikkatoimin on käytännössä mahdotonta.
Selvitys päätyi suosittamaan, että jatkossa pyrittäisiin hahmottamaan kattavammin, mitä käsitteellä kansallisesti tarkoitetaan. Kansainvälisesti yhteisymmärryksen saaminen – niin toivottavaa kuin se voisi ollakin – saattaa olla työläämpää. Tutkimusryhmä kannusti myös julkista sektoria tukemaan yrityksiä, jotta ne voivat tunnistaa hallussaan olevaa kriittistä aineetonta omaisuutta aiempaa paremmin.
Selvityksen mukaan Suomessa toimii ainakin 1500 yritystä, joilla on hallussaan kriittistä teknologiaa. Kriittistä teknologiaa omaavat yritykset ovat kooltaan keskimääräistä suurempia ja harjoittavat usein kansainvälistä kauppaa. Näiden yritysten keski-ikä oli 18 vuotta. Lähes viidesosa kriittistä teknologiaa omaavista yrityksistä oli saanut pääomasijoituksia ja kaksi kolmasosaa rahoitusta Business Finlandista. Ulkomaisessa omistuksessa näistä yrityksistä on vain 13 prosenttia.
Selvityksessä läpikäytyjen yrityskauppojen valossa ulkomaiseen omistukseen päätyneet kriittistä teknologiaa omaavat yritykset patentoivat enemmän kriittistä teknologiaa kuin suomalaisomistukseen päätyneet. Tosin molemmat tahot patentoivat kriittistä teknologiaa esim. Yhdysvaltain markkinoille varsin vähän (ulkomaisomisteisista yrityksistä neljä prosenttia ja kotimaisessa omistuksessa olevista kaksi prosenttia).
Tutkimuksessa käytiin läpi suomalaisen teknologiaosaamisen suhteellisen kilpailuedun kehitystä viimeisen hieman yli vuosikymmenen ajalta. Verrokkiryhmässä (Ruotsi, Tanska, Saksa, Yhdysvallat) Suomen suhteellinen kilpailuetu on vuosien mittaan tieto- ja viestintäteknologiassa likipitäen hävinnyt, mutta esimerkiksi nanoteknologiassa kasvanut, ja myös tekoälyteknologiassa Suomi on Ruotsia ja Tanskaa edellä, mutta jäänyt ainakin tarkastelujaksolla jälkeen (aikajana päättyy v.2017) Yhdysvalloista ja OECD-maista keskimäärin.
Kuinka todennäköistä sitten on, että suomalainen kriittistä teknologiaa omaava yritys päätyy ulkomaiseen omistukseen? Datan perusteellahan voisi ajatella, että kiinnostusta suomalaiseen teknologiaan ja osaamiseen voisi olla ulkomaita myöten. Ekonometrinen analyysi tuottaa kuitenkin tältä osin yllätyksen. Sen perusteella kriittistä teknologiaa omaava yritys päättyy epätodennäköisemmin yrityskaupan kohteeksi kuin yritys, jolla tällaista teknologiaa ei ole. Tulos on sama, olipa kysymys kotimaisesta tai ulkomaisesta ostajasta, jos kohta ulkomaisten yrityskauppojen osalta tulos ei ole tilastollisesti riittävän merkitsevä.
Tulemaa saattaa selittää ainakin osin relevanttien yrityskauppojen verraten vähäinen lukumäärä ajanjaksolla, ja kehitystä kannattanee seurata. Ainakin tässä vaiheessa kuitenkin näyttää, että ulkomaiset investoinnit kriittiseen aineettomaan omaisuuteen Suomessa eivät yrityskauppojen valossa vaikuta merkittävältä ongelmalta.
Mitä ulkomaiseen omistukseen päätyneille suomalaisyrityksille tapahtui yrityshankinnan jälkeen? Tutkimuksen perusteella näiden taloudellisessa kehityksessä ei havaittu merkittäviä muutoksia verrattuna samankaltaisiin yrityksiin, joita ei ollut ostettu. Analyysi toki kuvaa sitä, mitä oli tapahtunut yrityskaupan jälkeen keskimäärin. Tutkijoiden arvio oli, että yksittäistapauksissa muutokset ovat voineet olla suuriakin.
Tutkimusryhmä kävi läpi ajantasaisinta ulkomaista lainsäädäntöä ulkomaisiin investointeihin liittyen. Esimerkiksi Tanskan ja Iso-Britannian seurantalaissa on herätty myös kriittiseen aineettomaan omaisuuteen ja siihen kohdistuvien investointien seurantaan. Tutkimusryhmän kolmas politiikkasuositus kannustaa pohtimaan nykyisen yritysostolain katvealueita sen uudistamisen yhteydessä. Tämä työ on jo käynnistynyt.
Teksti: edustuston päällikkö Pasi-Heikki Vaaranmaa, OECD-edustusto, Pariisi
