Suomalaisen kansalaisyhteiskunnan rahoitus on ollut keskustelun aiheena mediassa viime viikkoina. Helsingin Sanomat kirjoitti sunnuntaina 19.4. laajan jutun siitä, miten useat kansanedustajat, jotka päättävät siitä, miten Veikkaus-varat jakautuvat kolmen tuotonjakoministeriön kesken, ovat samaan aikaan saavassa päässä järjestöjen johdossa. Asetelma on ongelmallinen, vaikka käytännössä päättäjillä ei olekaan valtaa vaikuttaa yksittäisten järjestöjen tukiin.
Päättäjien rooli Veikkaus-varojen jakamisessa liittyy suurempaan kysymykseen suomalaisen systeemin ominaispiirteestä: siihen, että valtaosa järjestöjen rahoituksesta tulee valtiolta. Suomen kaltaisessa vakaassa demokratiassa asetelman ongelmat eivät ole räikeitä kuten vähemmän vapaissa maissa. Kuitenkin, kun kansalaisyhteiskunnalla määritelmällisesti tarkoitetaan julkisen vallan ja markkinoiden ulkopuolista vapaan toiminnan kenttää, riippuvuus julkisista varoista voi heikentää kansalaisyhteiskunnan luonnetta vastavoimana ja vaihtoehtojen esittäjänä julkiselle vallalle.
Nykyisen järjestelmän sisällä kansalaisyhteiskunnan monimuotoisuutta haastaa myös se, että julkinen rahoitus uhkaa keskittyä entistä harvemmille, vakiintuneille toimijoille. Paradoksaalisesti taustalla on myös hyvä tarkoitus lisätä julkisten varojen vastuullista ja läpinäkyvää käyttöä.
Vaarana kansalaisyhteiskunnan keskittyminen
Kansalaisyhteiskunnan tila ja tulevaisuus jälkiteollisen ajan yhteiskunnassa -tutkimushankkeen mukaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan pitkän aikavälin kehitystrendejä ovat olleet järjestökentän ammattimaistuminen sekä keskittyminen. Ammattilaishenkilökuntaa on alettu palkata entistä enemmän, kun järjestöjen rooli palveluiden tuottajina on kasvanut ja kun valtionavustuskäytännöt ovat tiukentuneet. Tämä on johtanut siihen, että järjestöjen pitää käyttää varoja entistä läpinäkyvämmin sekä arvioida ja raportoida niiden vaikuttavuutta ja käyttöä entistä yksityiskohtaisemmin. Tämä kaikki edellyttää osaamista, mitä vapaaehtoisilta ei välttämättä löydy. Myös avustusten hakeminen vaatii taitoa: Tutkimushankkeessa haastateltujen kansalaistoimijoiden mukaan eri ministeriöiden vaihtelevat käytännöt avustuksien jakamisessa sekä toisinaan ennakoimattomat vaatimukset avustuksien myöntämiselle tekevät niiden hakemisesta vaativaa.
Kaiken tämän vaarana on, että kansalaisyhteiskunnan rahoitus ohjautuu entistä enemmän ammattilaisorganisaatioille, joilla on osaamista ja resursseja avustus- ja raportointiruljanssin pyörittämiseen. Vaikka nämä järjestöt tekevät arvokasta työtä, uhkana on, että jäsenyyteen ja jäsendemokratiaan pohjaava, uutta luova ja nykytilaa haastava, kansalaisten omaehtoiseen tekemiseen pohjaava kansalaisyhteiskunta heikkenee. Tämä kuulostaa huonolta aikana, jolloin erityisen kipeästi kaivataan yhteiskunnallista mielikuvitusta ja uusia avauksia esimerkiksi kokonaan uudenlaisten fossiilivapaiden yhteiskuntien rakentamiseksi.
Hybridirahoitus tukee moniäänistä kansalaisyhteiskuntaa
Miten sitten voitaisiin nykyistä paremmin tukea vapaaehtoispohjalta toimivaa sekä vähemmän vakiintunutta kansalaistoimintaa? Yksi kiinnostava muoto on hybridirahoitus. Hybridirahoituksen idea on, että julkinen taho rahoittaa toimintaa sitten, kun osa potista on ensin saatu kasaan joukkorahoituksella. Se taklaa ongelmaa, jossa moni paikallisten ihmisten hankeidea jää toteutumatta, koska se ei välttämättä sovi esim. kunnan avustusten tai muun rahoituksen ehtoihin tai koska jaettava raha riittää vain harvoille. Pelkällä joukkorahoituksella voi olla vaikea saada kokoon kaikkea tarvittavaa rahoitusta, varsinkin ilman viestinnällistä tukea kampanjointiin.
Tampereen kaupunki kokeili hybridirahoitusta keväällä 2019 yhteistyössä Mesenaatti.me-palvelun kanssa. Kaupunki tuki mukaan valittuja asukas- ja yhteisölähtöisiä kampanjoita 40 prosentin osuudella tai enintään 5 000 eurolla, jos kampanja oli kerännyt joukkorahoituksella 60 prosenttia minimitavoitteestaan määräaikaan mennessä.
Kokemukset olivat hyviä ja Tampereen kaupunki totesi mallin täydentävän hyvin jo käytössä olevia avustusmuotoja. Joukkorahoitusmalli nähdään Tampereella keinona “edistää kuntalaisten omaehtoista aktiivisuutta ja tukea myös neljännen sektorin toimijoita, jotka tällä hetkellä jäävät kaupungin vakiintuneempien avustusmuotojen ulkopuolelle”. Hyviä kokemuksia toivat tamperelaiset joukkorahoituskampanjat yhteen kokoavan ja niiden markkinointia edistävän Mesenaatti.me/tampere -alustan käyttö, aktiivinen viestintä joukkorahoituksesta sekä valmennusten järjestäminen. Parhaillaan Tampere hyödyntää kokeilun oppeja kehittäessään osallistuvaa rahoitusta, jossa yhdistetään joukkorahoituksen ja osallistuvan budjetoinnin parhaita puolia. Jatkokehitettävänä on rahoituksen suuntaaminen hyödyttämään vaikeammin tavoitettavia, muita kuin ennestään aktiivisia ihmisiä sekä eriarvoistumisen riskin torjuminen.
Kehrät ja sukkulat paikallisen kehittämisen tukena
Kuten aikaisemmin todettiin, avustusten hakeminen ja oman toiminnan kehittäminen voi vaatia sellaista osaamista, mitä kaikilla kansalaisilla ei välttämättä ole. Ihmisten pyrkimyksiä hidastavat esimerkiksi tuen ja verkostojen puute, osaamisen ja tiedon puute sekä hankkeistamisen ja resurssien hankkimisen osaamisen vähäisyys. Helsingissä ongelmaa ratkottiin 2010-luvun alkupuoliskolla Kehrät ja sukkulat -mallilla. Helsingin kaupunginosayhdistykset ry:n kehittämän mallin keskiössä ovat “Kehrät” ja “Sukkulat”. Mallissa Sukkulat toimivat eräänlaisena ammattitukena Kehrille, eli paikallisille kehittämisryhmille. Kehrät ovat avoimia verkostoja, jotka kehittävät yksittäisten ihmisten, järjestöjen tai muiden toimijoiden ideoista konkreettisia hankkeita yhteistyössä Sukkuloiden kanssa.
Sukkulat tarjoavat Kehrille tukea muun muassa hankkeistamisen ja hankehallinnon osaamisessa sekä rahoitusosaamisessa. Lisäksi Sukkulat toimivat kehittämisen rajapintana paikallisen kansalaistoiminnan, julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Mallin avulla voidaan tukea kansalaistoimijoiden kyvykkyyksiä, joita vahvistamalla voidaan paremmin turvata kansalaisyhteiskunnan autonomia ja toimintamahdollisuudet. Kehrät ja Sukkulat ovat toimineet lupaavasti: Kehrien toiminta oli hankkeen aikana vilkasta, ja niissä on toteutettu useita hankkeita yhteisötalojen kehittämisestä katujen viihtyisyyden kohentamiseen. Kipukohtana oli rahoituksen ongelmista johtuva jatkon epävarmuus. Hyvistä kokemuksista huolimatta mallin soveltamista ei päästy jatkamaan, koska - hieman ironisesti -hanke ei saanut jatkorahoitusta.
Hybridirahoituksen ja Kehrien ja Sukkuloiden kaltaisia uusia toimintamalleja tarvitaan, jotta suomalainen kansalaisyhteiskunta pysyy voimissaan ja kykenee keksimään niitä uusia ideoita, joita tässä murroksellisessa ajassa tarvitaan. Uusia ratkaisuja tarvitaan sekä lyhyemmällä aikavälillä, muun muassa kun yhteiskuntien ottamia osumia korjataan koronaviruksen jälkeen ja pidemmällä aikavälillä, kun ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt pitää pikavauhtia puolittaa. Kansalaisyhteiskunnan tila ja tulevaisuus -hanke esittelee lokakuussa 2020 omat suosituksensa sille, miten kansalaisyhteiskunnan elinvoimaa ja toimintamahdollisuuksia voitaisiin vahvistaa.
Kirjoitus pohjautuu Valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnan alla tehtävään Kansalaisyhteiskunnan tila ja tulevaisuus jälkiteollisen ajan yhteiskunnassa -tutkimushankkeen tutkimustyöhön. Hankkeen loppuraportti julkaistaan lokakuussa 2020.
Teksti: hankkeen vastuullinen vetäjä, ajatushautomo Demos Helsingin vanhempi asiantuntija Julia Jousilahti sekä hankkeen tutkija, erikoistutkija Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus SYKEstä.
Lisätietoja: Julia Jousilahti, Demos Helsinki, [email protected], p. 040 722 4931
