Hyppää sisältöön

Hyvät päätökset perustuvat tutkittuun tietoon

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta tuottaa tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi

Ajankohtaista

Sivut, joissa tagi tutkimustoiminta .
  • 10.5.2024|9:15

    Tutkimus: Suomessa tarvitaan parempaa varhaista tukea lapsiperheille

    Suomessa on jo pidemmän aikaa pyritty lisäämään lasten, nuorten ja perheiden saamaa varhaista matalan kynnyksen tukea. Silti sekä asiakkaiden että sosiaalihuollon ja muiden ammattilaisten näkökulmasta tässä ei ole vielä onnistuttu riittävän hyvin. Näin todetaan 10. toukokuuta julkaisussa tutkimuksessa, jossa selvitettiin lasten ja perheiden sosiaalipalveluiden varhaisen tuen tilannekuvaa ja kehittämistarpeita.

  • 8.5.2024|9:01

    Selvitys: Hyvin kohdennettuna latausinfrastruktuurin tuet edistävät liikenteen sähköistymistä

    Tutkimuksen mukaan suuritehoisen latausinfran kehittyminen valtaväylillä on yhteydessä sähköautojen kysyntään. Julkisia investointeja tarvitaan jatkossakin reiteillä, joilla latausinfran kattavuus on edelleen heikko.

  • 3.5.2024|16:11

    Tutkimus: Sote-henkilöstön tarpeen ja tarjonnan ennakointiin uusi menetelmä

    Sote-ammateissa toimivan työvoiman tarpeen ja työvoiman tarjonnan ennakoinnin nykytilannetta ja kehittämistarpeita on selvitetty valtioneuvostolle laaditussa tutkimuksessa, jossa sote-ammattilaisten tarpeen ennakointi kytkettiin ensimmäistä kertaa palvelutarpeen kehitykseen. Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten ennakointia tehdään eräissä muissa maissa.

Blogi: Tieto käyttöön!

Sivut, joissa tagi tutkimustoiminta .
  • Miten tutkittu tieto saadaan vastaamaan päätöksentekijöiden tarpeita?

    Iiris Koivulehto Vaula Helin
    | 17.4.2024 | 8.56

    Päätöksenteon tietopohjan vahvistamisessa tarvitaan nykyisessä toimintaympäristössä uusia menetelmiä. Menetelmistä parhaat ovat kevyitä ja nopeita, ja niissä korostuu vuorovaikutuksen merkitys.

  • Siviilivalmius – turvallisuus- ja varautumiskeskustelun uusi sanoittaja?

    Kari Laitinen
    | 12.4.2024 | 12.05

    Suvereenin valtion historiallisena ideana on suojata ihmisiä, yhteiskuntaa ja kansakuntaa niin ulkoisilta kuin sisäisiltäkin uhilta tarvittaessa kovinkin toimenpitein. Syvän rauhantilan aikana valtion turvallisuuskeskeinen perusluonne jää taka-alalle muiden toimintojen ja näkökulmien astuessa valokeilaan. Hyvinvointivaltion perimmäinen olemus tai yhtäällä erilaisten (turvallisuus)käsitteiden esiinnousu ovat tästä esimerkkejä.

  • Ovatko kulutustavaroiden korjauspalvelut fiksattavissa?

    Joona Myllärniemi Teemu Meriläinen Tero Heinonen
    | 8.3.2024 | 9.19

    “Alan koulutus puuttuu kokonaan Suomesta.”  “...korjaaminen vaatii usean vuoden harjoittelua eli ammattilaiseksi tullaan vain tekemällä, oikotietä ei ole.” Lue mitä muuta kyselyyn ja haastatteluihin vastanneet korjausalan yrittäjät vastasivat alan kehitystarpeista, kannattavuudesta, halpatuotteista, työn laadusta ja alan kasvumahdollisuuksista.

Tutustu myös

Sivut, joissa tagi tutkimustoiminta .

Tieto käyttöön X-palvelussa