Hyppää sisältöön

Ekstremistiset narratiivit nyky-Suomessa

Käynnissä

Toteuttajat

Helsingin yliopisto

Rahoitussumma

80 000 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 4/2020–1/2021

Ekstremistinen eli väkivaltaa oikeuttava ja ihmisryhmiä demonisoiva materiaali on lisääntynyt verkkoympäristössä huomattavasti 2010-luvun aikana. Tämän on uskottu edesauttavan väkivaltaiseen toimintaan radikalisoitumista ja mahdollisesti helpottavan ekstremististen narratiivien normalisoitumista ja valtavirtaistumista. Väkivaltaiseen ekstremismiin radikalisoitumisen ennaltaehkäiseminen edellyttää suomenkielisessä digitaalisessa ympäristössä olevien ekstremististen narratiivien tunnistamista. Lisäksi aihepiiriin liittyvistä aiheista viestivien on hyvä olla tietoisia niistä tavoista, joilla ekstremistiset narratiivit ja ajatukset tapaavat valtavirtaistua. Hankkeen tarkoituksena on tuottaa tutkimukseen perustuva katsaus tämän hetken tärkeimpiin ekstremistisiin narratiiveihin ja niiden valtavirtaistumismekanismeihin.

Hankkeen tavoitteena on tukea ekstremismin ennaltaehkäisytyöhön osallistuvien viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen, aihepiiriin liittyvää viestintää julkisella sektorilla tekevien henkilöiden sekä valtamediassa työskentelevien toimittajien työtä:

  • tuottamalla ajantasaista tietoa siitä, mitkä ovat tällä hetkellä merkittävimpiä Suomessa levitettäviä ekstremistisiä narratiiveja;
  • tutkimalla sitä, miten nämä ekstremistiset narratiivit saavat näkyvyyttä kansallisessa mediassa ja laajastikäytössä olevilla sosiaalisen median alustoilla, sekä sitä, minkälaiset seikat edesauttavat niiden valtavirtaistumista sekä;
  • tuottamalla tutkimukseen perustuva ja käytännönläheinen ohjeistus koskien sitä, miten ekstremististen narratiivien valtavirtaistamista voi välttää.

Ota yhteyttä:

yliopistonlehtori Leena Malkki, Helsingin yliopisto, Eurooppa-tutkimuksen keskus, p. 050 318 2158, etunimi.sukunimi(at)helsinki.fi

Väkivaltaisten ekstremististen ryhmien narratiivit ja salaliittoteoriat

Yhteyshenkilö ministeriössä