Hyppää sisältöön

Intressivertailu kaivoslupaprosessin osana

Päättynyt

Toteuttajat

Ramboll Finland Oy, Geologian tutkimuskeskus GTK, Erkki Hollo, Lakiasiaintoimisto - law office Aimo Guttorm

Rahoitussumma

148 800 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 2/2021–3/2022

Työ- ja elinkeinoministeriön sekä ympäristöministeriön teettämän kaivostoimintaa ohjaavan lainsäädännön toimivuutta koskevassa selvityksessä (TEM 2019) nostettiin esiin se seikka, ettei kaivoslain mukaisissa lupaprosesseissa ole varsinaista intressivertailua, joskin tällaisia elementtejä kaivoslain mukaisesta lupaharkinnasta löytyy.

Nykyinen kaivoslain sääntely rakentuu oikeusharkinnan varaan ja lupaharkinnassa keskeiseksi tekijäksi muodostuu niin kutsuttujen ehdottomien esteiden tarkastelu. Intressivertailun käyttöönottoa kaivoslain mukaisissa lupamenettelyissä on käsitelty myös talousvaliokunnan mietinnössä (TaVM 7/2020 vp) koskien kaivoslain muuttamista koskevaa kansalaisaloitetta (KAA 7/2019 vp).

Kansalaisaloitteessa ehdotettiin intressivertailun käyttöönottoa osaksi kaivoslain mukaista lupaharkintaa. Mietinnössään talousvaliokunta katsoo, että intressivertailun käyttöönotto olisi suuri periaatteellinen muutos lupaharkintaan, mutta valiokunta pitää perusteltuna selvittää intressivertailun käyttöönottoa kaivosluvan lupaharkinnassa.

Lupaharkintaan merkittävästi vaikuttavan mekanismin mahdollinen käyttöönotto edellyttää huolellisia selvityksiä sen toimivuudesta ja selvityksiä siitä, millaisia vaikutuksia uudella, erilaisten intressien keskinäiseen punnintaan perustuvan luvan myöntämisen edellytyksellä olisi. Tässä hankkeessa tuotettiin tietoa tämän päätöksenteon tueksi.

Hankkeen tavoitteena oli tarkastella:

  1. intressivertailun oikeudellista sisältöä ja niitä tekijöitä, joita varsinkin kaivoslain mukaisessa lupaharkinnassa viranomaisen olisi intressivertailua koskevassa harkinnassa otettava huomioon. Selvityksessä tulee lisäksi tarkastella tapoja, joilla erilaisia intressejä olisi mahdollista vertailla keskenään.
  2. vesilain mukaista lupaharkintaa koskevaa sääntelyä erityisesti sen sisältämän intressivertailun osalta ja arvioida kyseisen sääntelyn kokemusten valossa mekanismin sovellettavuutta ja toimivuutta kaivoslain mukaisessa lupaharkinnassa.
  3. verrokkimaiden luonnonvarasääntelyyn liittyviä lupamenettelysäännöksiä, eli tarkastella onko, ja jos niin millä tavoin, verrokkimaissa käytössä intressivertailuun liittyviä elementtejä osana paikallista lupaharkintaa. Intressivertailun rooli lupapäätöksen osana sekä käytännön toteutus ja toimivuus kiinnostavat erityisesti likeisten verrokkimaittemme, kuten Pohjoismaiden, osalta mutta kokemukset ja käytännöt myös muualta tuovat näkökulmia asiasta sen jatkokehittämistä silmällä pitäen.
  4. intressivertailuelementin liittämistä kaivoslain mukaisiin prosesseihin, ja arvioida tällaisen muutoksen - vaikutuksia viranomaistyöhön - edellyttämiä hakemukseen liitettäviä selvityksiä ja niiden tuottajatahoa tai -tahoja - tuomia muita muutoksia, myös itse lupaprosessiin. - lupaharkinnan ennakoitavuuden epävarmuutta lisääviä vaikutuksia.

Hankkeen julkaisut:

Ota yhteyttä:

asiantuntija Heikki Savikko, Ramboll Finland Oy, p. 040 124 1194, etunimi.sukunimi(at)ramboll.fi

Intressivertailu kaivoslupaprosessin osana

Yhteyshenkilö ministeriössä