Uudet ja innovatiiviset politiikkatoimet ovat ratkaisuja, joita ei ole aiemmin käytetty Suomessa kyseisessä tarkoituksessa. Täysin uusia niiden ei tarvitse olla, vaan ne voivat olla jo käytössä vaikkapa jossakin muussa maassa, hallinnon tasolla tai sektorilla. Innovatiivisuus näkyy siinä, että ne poikkeavat toimintalogiikaltaan yleisesti käytössä olevista ohjauskeinoista.

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan rahoittama NOLLAPÄÄSTÖ-hanke ennakoi saastumiseen liittyvää politiikkaa ja -sääntelyä. Osana työtä hanketiimi kartoittaa uusia ja innovatiivisia politiikkatoimia, jotka voivat esimerkiksi olla kevyempiä, kannustavampia, vaikuttavampia tai kattavampia kuin nykyiset ympäristösääntelyn keinot, jotka nojaavat vahvasti viranomaispäätöksiin.

Millaisia saastumista rajoittavat uudet ja innovatiiviset toimet voisivat sitten olla käytännössä?

Yksi mahdollisuus on ehtojen lisääminen julkisiin hankintoihin, yritystukiin ja muuhun julkiseen rahoitukseen; esimerkiksi tarjouskilpailuja, joissa pienimmän ympäristökuormituksen aiheuttavat ratkaisut saavat etusijan. EU:ssa parhaillaan valmisteltavissa kestävän rahoituksen pelisäännöissä (ns. taksonomia) saastumisen ehkäisy on jo yksi kuudesta ympäristötavoitteesta.

Toinen vaihtoehto on ottaa käyttöön uudenlaisia vapaaehtoisten verkostojen ja sääntelyn yhdistelmiä. Vapaaehtoisilla sopimuksilla valtio ja elinkeinoelämä sopivat yhdessä tavoitteista, joihin toimiala sitoutuu. Suomessa tällaisia green deal -sopimuksia on sovellettu esimerkiksi fossiilittomien työkoneiden käytön edistämiseen.

Ympäristömerkinnät ja sertifiointijärjestelmät puolestaan auttavat ostajia tekemään kestäviä valintoja. Esimerkiksi Laatulannoite on laatujärjestelmä ja -merkki, jonka alan toimijat ovat yhteistyössä luoneet kierrätyslannoitevalmisteille (laatulannoite.fi). Laatujärjestelmällä seurataan haitta-aineiden pitoisuuksia kierrätyslannoitteissa.

Data ja sen avoimuus luo uudenlaisia mahdollisuuksia päästöjen hallintaan. Kun päästöt pitää raportoida julkisesti, luodaan paineita vähentää niitä, mikä on Suomessa ollut yksi tärkeä taustatekijä onnistuneessa vesiensuojelussa. Teknologian kehitys mahdollistaa päästöjen raportointia koskevien vaatimusten lisäämisen ilman lisäkustannuksia.

Entistä tarkempi tieto esimerkiksi ilman laadusta ja erilaiset tekoälyratkaisut luovat myös uudenlaisia mahdollisuuksia viranomaisille puuttua paikallisiin ongelmiin, tehostaa päätöksentekoa ja toimeenpanoa tai kokeilla saastumista ehkäiseviä työkaluja. Laajat tietomäärät ja niiden prosessointi mahdollistavat myös terveysriskeistä viestimisen reaaliaikaisesti erityisesti haavoittuville ryhmille – esimerkiksi mitä reittejä kannattaa työmatkapyöräilyssä valita parhaimman ilmanlaadun varmistamiseksi.

Suomessa on jo onnistuttu vähentämään saastumisriskejä merkittävästi aktiivisen ympäristöpolitiikan, teknisen kehitystyön ja julkisen keskustelun ansiosta. Samalla tietoisuus uusista riskeistä, kuten mikromuoveista, uudenlaisista kemikaaleista ja lääkeaineiden jäämistä on lisääntynyt. Näiden hallinta on kuitenkin vaikeaa vain perinteisillä ympäristösääntelyn keinoilla.

Siksi EU:n saasteettomuustoimintaohjelmalla on myös meille annettavaa ja se kannustaa osaltaan pohtimaan uusia ratkaisuja.  NOLLAPÄÄSTÖ-hanke kokoaa ajatuksia ja näkemyksiä aiheesta. Lähetä omasi!

Teksti: Kati Berninger, Mikael Hildén, Topi Turunen, Oras Tynkkynen, Petrus Kautto ja Sanna-Riikka Saarela
Kuvituskuva: flickr.com (CC BY-NC-ND 2.0)