Hyppää sisältöön

Julkisen hallinnon systeeminen ohjaus – strategia 2.0?

Päättynyt

Toteuttajat

Frisky & Anjoy Oy, Petri Virtanen, Harri Jalonen, Headai Oy

Rahoitussumma

185 380 €

Hankkeen perustiedot

Kesto: 3/2023–4/2024

Suomalainen julkinen hallinto ja yhteiskunta on perinteisesti saanut kansainvälistä tunnustusta toimivuudestaan lukuisissa eri osa-alueilla, kuten esimerkiksi digitalisaation, yhteiskunnallisen vakauden ja riittävien sosiaalisten turvaverkostojen järjestämisen saralla. Kuitenkin suomalaiseen yhteiskuntaan ja julkiseen hallintoon kohdistuvat haasteet edellyttävät jatkuvaa uudistumista, kuten myös uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen (mm. teknologisten innovaatioiden). Nämä haasteet ovat yhä enenevässä määrin entistä kompleksisisempiä, globaaleja ja keskinäisriippuvaisia (mm. taloudelliset, demografiset ja ympäristölliset) ja niiden ratkaiseminen edellyttää kokonaisvaltaisempaa ja systeemisempää lähestymistapaa, jotta hallinnonalojen siiloutumisesta aiheutuvat esteet kyettäisiin ylittämään.

Rajat ylittävän yhteistyön luominen onkin tunnistettu yhdeksi keskeiseksi edellytykseksi luoda kestävämpi yhteiskunta: Esimerkiksi vuonna 2013 WHO:n Euroopan aluetoimiston julkaisemassa Health 2020 -viitekehyksessä tuodaan korostetusti esille sekä whole-of-government (koko hallinnon käsittävä) että whole-of-society (koko yhteiskunnan käsittävä) -lähestymistapaan perustuvan yhteistyörakenteiden luomisen tärkeys terveyden edistämisen saralla. Toisin sanoen, tavoitteena ei ole vain läpäistä julkisten instituutioiden väliset raja-aidat, vaan mennä niiden ylitse ja osallistaa muut yhteiskunnalliset toimijat terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen.

Tunnistettujen haasteiden ja pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmakirjauksen (4.5 Maailman paras julkinen hallinto) mukaisesti valtiovarainministeriö yhdessä Kuntaliiton kanssa valmisteli vuosina 2019–2020 ensimmäisen yhteisen strategian julkiselle hallinnolle ja palveluille. Yhteisiä julkisen hallinnon strategioita on ollut aiemminkin, mutta ne ovat olleet fokukseen rajatumpia, kuten esimerkiksi vuonna 2012 julkaistu julkisen hallinnon ICT-strategia.

Koska yhtenä strategian funktiona oli koota kattavasti yhteen kaikki julkisen hallinnon sektorit ja tasot, niin tietopohjaisuuden lisäksi sen valmisteluprosessi perustui olennaisesti kattaviin ja monipuolisiin osallistamismenetelmiin. Tehdyn työn yhtenä tuloksena syntyi Julkisen hallinnon strategia, jonka osana annettiin palvelulupaus yhteiskunnalle: “Julkinen hallinto rakentaa tulevaisuuden kestävää arkea ja kaikissa tilanteissa toimivaa ja turvallista yhteiskuntaa."

Tämä hanke arvioi Julkisen hallinnon strategian merkittävyyttä sekä tuotti tietoa sen onnistumisesta ja kehittämiskohteista. Hankkeen tuottamaa tietoa tarvitaan julkisen hallinnon uudistamisen tilan seuraamista sekä uudistuksen liikkeen ylläpitämisen ja paremman kohdentumisen vuoksi. Hanke auttaa viitoittamaan tietä kohti Julkisen hallinnon strategiaa 2.0.

Tuotetun tiedon hyödyntäminen

Tutkimuksen päähavainnot valmistuivat sovitun aikataulun mukaisesti pitkälle jo marraskuussa 2023 julkistetussa väliraportissa. Tietoa pystyttiin siten hyödyntämään ja jatkojalostamaan tätä seuranneissa tutkimuksen vaiheissa, erityisesti kolmessa järjestetyssä työpajassa yhdessä valtionhallinnon, hyvinvointialueiden ja kuntien edustajien kanssa. Tutkimustuloksia on lisäksi esitelty mm. valtion tulosohjausverkossa sekä käytetty hyväksi useissa hallinnonaloilla käynnissä olevissa strategiavalmisteluissa. Tietoja on hyödynnetty ja tullaan hyödyntämään julkisen hallinnon strategian ajantasaistamisessa ja toimeenpanosuunnitelman laatimisessa. 

Hankkeen julkaisut:

Ota yhteyttä:

Toimitusjohtaja Petri Uusikylä, Frisky & Anjoy Oy, p. 040 577 7516, petri.uusikyla(at)frisky.fi

Julkisen hallinnon strategian merkittävyys

Yhteyshenkilö ministeriössä